Haapaveden kotitalousoppilaitos

Haapaveden kotitalousoppilaitos on pohjoispohjalaisessa Haapaveden kunnassa sijaitseva kotitalous- ja puutarhatalousoppilaitos, jonka on perustanut Nora Pöyhönen vuonna 1893. Alun perin oppilaitoksen nimi oli vuoteen 1930 saakka kasvitarha- ja talouskoulu, ja se oli puutarhanhoidon oppilaitoksena ensimmäinen Pohjoismaissa. Se oli myös ensimmäinen tytöille tarkoitettu talouskoulu. Vuonna 1932 se muuttui emäntäkouluksi[1], ja sen johtajina toimivat Nora Pöyhösen lapset ja lastenlapset vuoteen 1990 asti. Oppilaitos siirtyi valtion omistukseen vuonna 1955, ja vuonna 2000 siitä tuli Haapaveden ammattioppilaitoksen Palvelu- ja luontoalojen yksikkö Nora. Nykyisin oppilaitos on Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän (JEDU) Haapaveden toimipiste, jossa voi opiskella koti- ja puutarha-alojen ohella myös tekniikkaa[2].

Haapaveden kotitalousoppilaitos ja siihen liittyvä Mustikkamäen viljelymaisema on luokiteltu Suomen valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Vuodelta 1911 peräisin olevan huvilatyylisen päärakennuksen kalusteineen on suunnitellut arkkitehti Wivi Lönn. Sen ympärillä on noin 300 hehtaarin opetustila talousrakennuksineen. Uusi päärakennus on peräisin 1960-luvulta.[3].

Ruustinna Nora Pöyhönen perusti keittokoulun kasvitarhan alun perin perheensä asumaan Haapaveden pappilaan vuonna 1893. Vuonna 1906 hän osti läheisen Alamaan tilan, ja näin koulu siirtyi nykyiselle paikalleen.[3]

Lähteet

  1. Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1966, osa 7, palsta 63
  2. Haapaveden toimipiste Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä]. Viitattu 13.12.2017.
  3. a b Haapaveden kotitalousoppilaitos ja Mustikkamäen viljelymaisema Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.